|
Uudet yritykset
Kehitämme jatkuvasti työkalujamme ja toimintamallejamme asiakkaidemme parhaaksi. Olemme tiettävästi ainoa konsulttiyritys, joka nauttii omia lääkkeitään perustamalla uusia yrityksiä. Olemme kehittäneet seitsenportaisen KIPAKKA -mallin, jonka avulla on mahdollista viedä yritys kohtuullisen nopeasti ideasta, konseptoinnin sekä avainhenkilöiden ja rahoituksen hankkimisen kautta markkinoille. Toimialafokuksena omissa yrityksissämme on palvelut ja ruokaketju. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme perustaneet tai olleet mukana perustamassa yhtätoista yritystä. Lifestyle Academy suunnittelee, tuottaa ja markkinoi kursseja ja koulutusta lifestyle-kärjellä elämän eri osa-alueilla, kuten kodin sisustus, hyvinvointi, ruoka ja juoma. Perustettu 11/2011 Ilolla mahdollistaa työntekohalukkaiden senioreiden verkottumisen toistensa kanssa ja yhdistää heidät asiakkaisiin, jotka tarvitsevat laadukkaita ja takuuhintaisia tuotteita ja palveluita. Perustettu 11/2011 Pure Finnish sijoittaa paikallisesti toimiviin elintarvike-alan yrityksiin, nopeuttaa näiden kasvua ja kannattavuutta ja kerää kaikki saman brändin alle, josta luodaan eurooppalainen premium-brändi. Perustettu 10/2011 Taito United kehittää tietoteknisiä järjestelmiä aikataulu-, budjetti- ja laatutakuulla. Perustettu 6/2011 Welmu International tuottaa biopohjaisia pakkaustarvikkeita, ensimmäisenä tuotteena puupohjainen tuorekelmu. Perustettu 5/2011 Siima Media loi median, joka antaa mainostajalle mahdollisuuden tehdä myyntiä lisääviä kampanjoita kustannustehokkaasti. Siima Median tuotteet toimivat mobiili- ja sähköpostikanavassa. Perustettu 10/2010 Nofu kehittää ja valmistaa proteiinipitoisia kasvisruokatuotteita lähiruokana ja ilman lisäaineita. Perustettu 3/2010
Dogia on verkkopalvelu koiraelämäntapaa hengittäville ihmisille. Dogia tarjoaa palveluja ja tuotteita, jotka ovat tarkoitettu parantamaan jokaisen koiranomistajan ja koiran elämää. Perustettu 1/2010 Fekman tuottaa kotimaisista marjoista valmistettuja, terveellisempiä makeisia. Perustettu 12/2009 Finnish Improved School on vientiä varten rakennettu ja parannettu suomalainen peruskoulu. Perustettu 12/2009 Ape Payment tuottaa Ape kukkaro-palvelua, joka on suunniteltu erityisesti pieniin verkko-ostoksiin, joissa tuote tai palvelu halutaan ostaa helposti yhdellä klikkauksella. Perustettu 10/2009 Kehitämme jatkuvasti työkalujamme ja toimintamallejamme asiakkaidemme parhaaksi. Olemme tiettävästi ainoa konsulttiyritys, joka nauttii omia lääkkeitään perustamalla uusia yrityksiä. Olemme kehittäneet seitsenportaisen KIPAKKA -mallin, jonka avulla on mahdollista viedä yritys kohtuullisen nopeasti ideasta, konseptoinnin sekä avainhenkilöiden ja rahoituksen hankkimisen kautta markkinoille. Toimialafokuksena omissa yrityksissämme on palvelut ja ruokaketju. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme perustaneet tai olleet mukana perustamassa yhtätoista yritystä.
Lifestyle Academy suunnittelee, tuottaa ja markkinoi kursseja ja koulutusta lifestyle-kärjellä elämän eri osa-alueilla, kuten kodin sisustus, hyvinvointi, ruoka ja juoma. http://www.lifestyleacademy.fi
Ilolla mahdollistaa työntekohalukkaiden senioreiden verkottumisen toistensa kanssa ja yhdistää heidät asiakkaisiin, jotka tarvitsevat laadukkaita ja takuuhintaisia tuotteita ja palveluita.
Pure Finnish sijoittaa paikallisesti toimiviin elintarvike-alan yrityksiin, nopeuttaa näiden kasvua ja kannattavuutta ja kerää kaikki saman brändin alle, josta luodaan eurooppalainen premium-brändi.
Welmu International tuottaa biopohjaisia pakkaustarvikkeita, ensimmäisenä tuotteena puupohjainen tuorekelmu.
Taito United kehittää tietoteknisiä järjestelmiä aikataulu-, budjetti- ja laatutakuulla.
Nofu kehittää ja valmistaa proteiinipitoisia kasvisruokatuotteita lähiruokana ja ilman lisäaineita. http://www.nofu.fi
Finnish Improved School on vientiä varten rakennettu ja parannettu suomalainen peruskoulu.
Dogia on verkkopalvelu koiraelämäntapaa hengittäville ihmisille. Dogia tarjoaa palveluja ja tuotteita, jotka ovat tarkoitettu parantamaan jokaisen koiranomistajan ja koiran elämää. http://www.dogia.fi
Fekman tuottaa kotimaisista marjoista valmistettuja, terveellisempiä makeisia. http://www.fekman.fi/
Ape Payment tuottaa Ape kukkaro-palvelua, joka on suunniteltu erityisesti pieniin verkko-ostoksiin, joissa tuote tai palvelu halutaan ostaa helposti yhdellä klikkauksella. https://apepayment.com
Siima Media loi median, joka antaa mainostajalle mahdollisuuden tehdä myyntiä lisääviä kampanjoita kustannustehokkaasti. Siima Median tuotteet toimivat mobiili- ja sähköpostikanavassa. http://www.siimamedia.fi/ |